sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kauraleipä kylmään uuniin



Kuullostaapa helpolta ohjeelta. Aineksiakaan ei ole paljoa:
-3,5 dl taskulämmintä vettä
-1 tl suolaa
-½ rkl hunajaa
-pussi kuivahiivaa (meillä se oli vanhentunut jo 2015)
-1,5 dl kaurahiutaleita
-noin 5 dl vehnäjauhoja tai muita jauhoja

No tuumasta toimeen, kun leipää teki mieli...
Ainekset esiin ja kuten tuossa jo tuli mainittua, niin hiiva oli "hiukan" ikääntynyttä. Tuskin menoa haittaa... Suolan vuosikerrasta ei ole aavistusta, mutta muut ainekset oli kutakuinkin kuukauden sisään hankittuja. Tai vedestä en mene takuuseen, saattaa olla vaikka kuinka vanhaa.
Any way...
Vähän huoneenlämpöä lämpimämpi vesi pinkkiin kulhoon ja hunaja, kuivahiiva ja suola perään. Lastalla vatkaaminen ei ollut hyvä ajatus, mutta pallovispilä toimi. Sitten sekaan kaurahiutaleet ja jauhot "vähitellen" eli mun tapaksessa kahdessa erässä. Hillitöntä veivaamista jauhokupillisten välillä. Ja kas kummaa. Pallovispilä olikin taikinaa täynnä. Silmin katsottuna taikina oli ok ja riivin vispilästä taikinanrippeet kulhoon muun taikinan jo
ukkoon. En siis vaivannut ollenkaan käsin. Virhe!
Takikna kohosi kivasti 20 minuutissa. Tuntui jo siltä että tämä saattaa onnistua.


Onneksi tuo tunne ei kestänyt kuin 7 sekuntia. Olin laittamassa ensimmäistä kertaa näppejäni taikinaan, ja se olikin aivan liian löysää muotoiltavaksi leiväksi, nuun kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt tehdä.
No mitä nyt sitten? Onko mitään vuokaa, jossa voisi sen paistaa? No ei tietenkään! Enhän koskaan leivo, niin ei mulla vuokaakaan ole. Päätin sitten kipata taikinan leivinpaperille.


Ja kuten otsikossakin luki, kauraleipä kylmään uuniin, niin nyt oli se helpoin vaihe. Epämääräisen muotoinen veltto taikina uunipellillä uuniin ja uuni 225 asteeseen, sekä ylä- että alalämmöt päälle. Odottelua noin 30 minuuttia jolloin hassun näköinen leipomukseni oli saanut pintaansa jo hyvin väriä.


Ohjeen mukaan olisi pitänyt vielä 10 minuuttia paistaa, mutta sitten olisi tullut jo koksileipä.
No joo... Ei tuo mikään kaunis ole, mutta kyllä sen yhden leivän syö. Suolaa pitäisi laittaa enemmän, ja niitä jauhojakin voisi olla.