perjantai 12. lokakuuta 2018

Silja Europa 10.10.2018 - 11.10.2018 Voiko dieetillä ollessa nauttia risteilyistä?

Olen aina ollut A-luokan lihansyöjä. Kasviksia on lähinnä vain antamassa väriä, joten päätin kokeillä haastaa itseni ja risteillä pienillä ylimääräisillä energioilla.



Lähtö oli keskiviikkona 10.10.2018. Todella miellyttävän lämmin, tuuleton alkuilta. Saavuimme satamaan noin vartin ennen laivaannousua. Yleensä olemme vähintään puolisen tuntia ennen laivaannousua paikalla, mutta halusimme kokeilla kuinka tiukemmalla aikataululla liikkuminen onnistuu. Ja miksi ei olisi onnistunut. Länsiterminaali 1. saavuimme Club One Gold tiskille, jossa ystävällinen asiakaspalvelija kertoi kaiken tarpeellisen hytistä ja sen sijainnista. Hyttinä tällä kerralla oli deluxe aivan laivan keulaosasta, mutta kuitenkin ikkunat sivulle. 11106 oli hyttimme numero, eli aivan viimeinen käytävällä. Sijainti oli toivelistalla, koska en halua kuunnella discon ääniä aamun pikkutunneille asti. Hytti oli kaikin puolin siisti ja puhdas. Jonkin verran jo kulumaa siellä täällä, ei paljon. Lähinnä matkustajien aiheuttamia pieniä vaurioita.





Sain idean, että Hera salonkien kampaamopalveluita olisi päästävä kokeilemaan. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Aikaa ei tarvinnut varata. Pienen neuvottelun jälkeen mallikin keksittiin ja ammattilainen pääsi työntouhuun. Pakettiin kuului pesu, (mallin muutos) leikkaus ja kuivaus. Hinta vain 25€! Suosittelen lämpimästi.

Tukkalääkärin jälkeen oli jo nälkä. Vanhan tutun kaavan mukaan menimme Grill Houseen ruokailemaan. Tällä kerralla en tilannut pihviä enkä hampurilaista, vaan otinkin alkuruokapäöydän ja jälkiruokapöydän yhteishintaan 25€. Ukkokulta nautti lehtipihvin 20€ -10% Club One kortilla. Oma ruokani oli itse kerättävissä Grill Housen keskellä olevasta kylmäpöydästä. Herkkuja oli vaikka kuinka paljon. Lautaselle keräsin jättiläiskatkarapuja, skågen karkarapuja, caesar salaattia iso kasa, kevätrullia, paria eri lihaa viipaloituna (nimikyltit puuttuivat). Oli todella hyvää ja maistuvaa. Kuvat jäi ottamatta tuossa vaiheessa. Ukkokullan lehtipuhvi tuli todella nopeasti. Itselläni, A-luokan lihansyöjänä, tuli annoskateus. Juomaksi otin 20cl laivan punkkua.





















Jälkiruoaksi oli ottanut jälkiruokapöydän antimet. Ensin söin 3,5 kakun palaa ja sitten kolme kohtalaisen reippaan kokoista soiroa juustoja: sinihomejuusto, savujuusto ja joku kova pitkään kypsynyt (kyltti puuttui) herkullinen juusto. Viikunahilloketta uskalsin ottaa lautaselle lusikallisen. Olin jälkkäritaivaassa juustojen kanssa. Jollei olisi ollut vatsa jo tupaten täynnä olisin mielelläni ottanut juustoja uusintakierroksen, mutta mitään ei mahtunut.















Laivan kaupassa piti myös käydä, tottakai. Ja hankkia tuliaisia, joita olin luvannut hankkia. Kun ostokset oli viety hyttiin, lähdimme käyttämään Club One Gold jäsenille annetut 7€ arvoiset drinkkikupongit Corner Bariin. Tilasin itselleni mansikka Gin Tonickin ja ukkokulta halusi tavallisen Gin Tonickin. Kummastakin sai Club One jäsenkortilla hinnasta pois 1€/juoma. Joten oma juoma maksoi drinkkikupongin verran eli 7€ ja ukkokullan hömpsy maksoi 6€. Corner Barin tarjoilija lisäsi meille kupongista yli jääneellä eurolla pari suklaata juomien kaveriksi. Tuo mansikka GT on kyllä todella mansikkaisen makuinen. Ja tässä Silja Europan versiossa oli mukana runsaasti mansikoita. Ginit juotuamme oli jo aika painua untenmaille. Aikainen aamuherätys risteilypäivänä ei ole koskaan hyvä idea, mutta tällä kerralla olimme päättäneet käväistä aamiaisellakin ja jopa Tallinnaa vilkaisemassa.



Yö menikin arvioitua meluisammissa merkeissä. Yleensä keulaosan deluxe-hytit on rauhallisia, nytkin lähes. Noin kolmen paikkeilla aamuyöllä sviitissä matkannut esiintyjä intoutui laulelemaan hyttikäytävällä ihailijoidensa äänekkään ihastelun saattelemana. Ja toinen häiriö oli noin puoli viisi. Ilonen seurue jäi meluamaan käytävälle ja ryminästä päätellen iloliemi kaatoi matkustajan seinään. Kumpainenkin häiriö oli lyhyt, mutta itselläni unen saaminen häiriön jälkeen ei ollut nopeaa.

Herätyskello (puhelin) pärähti 7.52. Pikaiset aamutoimet ja aamiaiselle. Olen aina pitänyt laivojen aamiaisista, vaikka maissa ollessa en mitään syö aamulla, pelkkä kahvi ja se on siinä. Nyt oikein odotin aamiaista. Deluxe-matkustajien aamiainen tarjoillaan Grill Housessa. Ovella saa lasillisen kuohujuomaa. Pöydän saa valita itse ja tarjoilija tuo kahvin pöytään. Keräsin lautaselleni vähän munakokkelia, muutaman siivun pekonia, lihapullia sekä riisipiirakan. Toisella lautasella oli leikkeleitä ja vihanneksia. Munakokkeli oli pettymys. Oli ylikypsää ja siten ihan liian kuivaa. Muut sensijaan maistui aivan yhtä hyvälle kuin aina ennenkin.





Aamiaisen jälkeen kävimme pikaisesti tutkimassa mitä Rimi tällä kerralla pitää sisällään. Jälleen ostin kynsilakkoja, yllätys, yllätys. Ovat mielestäni hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä hankinta.

Laivaan palattua olikin jo kello kiiruhtanut yli yhdentoista ja pian alkaa olla istumapaikat vähissä Fast Lanessa, mikäli siellä mielii maisemapaikalla ruokailla. Tennarit kohti kantta 7 ja Fast Lanen tarjontaa tutkailemaan. Päädyin syömään jo aiemmin hyväksi todetun salaatin. Salaattiin tulee reilusti salaatti-tomaatti-kurkku peruspohjaa ja 3 omavalintaista lisuketta. Valitsin kananrintaa, jättiläiskatkarapuja ja punasipulia. Kastikkeeksi balsamico ja oliiviöljyä. Päälle vielä vähän paahdettua sipulirouhetta. Todella hyvä salaatti! Hintaa sillä oli 12.50€, mutta hakkasi mennen tullen lihapullat muuseineen.



Kohtalo päätti, ettei maisemia tarvinnut ihastella kuin vajaan tunnin: nousi sumu, jonka läpi ei juuri mitään näkynyt. Silja Europan sumutorvi soitteli parin minuutin välein muhkean töräyksen. Keulassa emme kauempaa istuneet valkoista sumua tuijottamassa, joten siirryimme hyttiin. Siellä tuo sumutorvi kuului paljon kovempaa, mutta ei siitä ollut häiriötä sen enempää. Valveilla oltiin ja telkkaria katseltiin. Lähinnä odoteltiin saapumista Helsinkiin.


 Kyllä risteilystä voi nauttia kevyemminkin. Kevyempi ruoka oli oikein maistuvaa. Tosin omart valinnat eivät olleet sieltä kevyimmästä päästä, vaan esim. juustoja söin surutta. Jotka on blogiani aiemmin lukeneet, huomannevat aika huiman eron aikaisempiin reissuihin. Juomia en mennyt entiseen tapaan ja nuo vähätkin juomat on helppo luetella: laivan kuohuviiniä, laivan punaviiniä sekä  mansikka GT, jota suosittelen lämpimästi kokeilemaan!